Julkun logo

Avustukset

Julkun myynnillä saaduista tuotoista jaetaan avustuksia Aalto-yliopiston opiskelijoille. Avustuksilla pyritään tukemaan teekkarikulttuurin sekä koko AYY:n opiskelijayhteison eri ilmentymismuotoja. Esimerkiksi erilaiset tapahtumat, julkaisut, rakennusprojektit ja tempaukset ovat saaneet avustusta.

Kuka voi hakea?

Tukea voi hakea kuka tahansa AYY:n jäsen tai mikä tahansa AYY:n alaisuudessa toimiva yhdistys.

Tukea voi hakea Julkkua julkaisevalta Teekkarikulttuurin Tuki ry:ltä. Sitä voi hakea mihin tahansa teekkarimaiseen toimintaan. Tuen myöntämisessä ovat etusijalla kohteet, joiden kautta myönnetty tuki ilahduttaa mahdollisimman monia ja jättää jopa jotain tulevien opiskelijasukupolvien ihasteltavaksi ja ihmeteltäväksi.

Tuen hakeminen

Tuen hakeminen on helppoa ja hauskaa puuhaa iltojen ratoksi. Seuraavat viisi askelta opastavat tekemään oikeaoppisen hakemuksen:

  1. Lataa verkosta löytyvä lomake.
  2. Täytä lomakkeen kaikki kohdat ohjeiden mukaan ja tulosta se paperille. Muista allekirjoitus!
  3. Postita lomake mahdollisine liitteineen Teekkarikulttuurin Tuki ry:lle. Osoite on ”TkT ry, PL 4, 02151 Espoo”. Löydät sen myös hakulomakkeen ylälaidasta. Jätä samalla maininta hakemuksen jättämisestä, ettei huku.
  4. Odota tulosta.
  5. Käsittelyssä kuluu lukukausien aikaan yleensä vajaa kuukausi. Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä sähköpostitse